luopumisen kesää

Olemme pukeutuneet mustiin. Kulkeneet valkoisen arkun perässä kolmesti kolmessa viikossa. Kahden mummon ja pikkuveljeni.

 

 Hiljaisuus on astunut sisäämme. Olemme itkeneet surua. Jotta joskus taas ehyemmät olisimme. Meitä on muistettu, niin monin tavoin. Kiitos teille kaikille.

Sinun lähtemisesi jälkeen

tuli pitkä hiljaisuus

niin kuin tulee aina

kun joku läheinen muuttaa pois.

Minä kuljen varovasti

jokaisen huoneen

enkä löydä käsille

mitään tehtävää.

Kuljen kaikki polut

joilla oli leikitty.

Mutta polku on tyhjä.

Askeleeni harhailevat

päämäärää vailla.

Jonain päivänä

surulla on jo nimi.

Silloin olen kulkenut oman polkuni,

olen löytänyt uudelleen

kukat ja kivet.

Olen löytänyt valon,

jossa lupaus elää:

”Ei ystävämme ole kuollut,

hän nukkuu.”

Teuvo Aho (muokattu)