Meidän lähimetsään tuli suuri metsäkone. Isoveli vei innostuneen pikkuveljen katsomaan, mutta isosisko itki. Menetetty maja kuusien alla sai kyyneleet virtaamaan. Ja minä elin uudelleen lapsuuden menetyksen, kun koneet veivät "heppatallimme". Lohdutin, mutta isä lupasi rakentaa laudoista uuden majan. Minullakin sydän sykkyrällä. Ajattelen niitä vuosia. Kuusen elinvuosia. Ja puolessa minuutissa ihminen sen tuhoaa. Toinen puoli minusta järkeilee ja ymmärtää, toinen puoli tunteilee. Ja se tunnepuoli on niin monesti vahvempi. Onneksi Luoja antoi Järjen rinnalleni.
Ja p.s onneksi se Järki sai Tunteen rinnallensa.
3 kommenttia:
Kyllä se on julman näköinen kone, varsinkin kun pieni lapsi seisoo vieressä. Mulla aina vähän sydäntä kylmää, kun näkee tuommosen metässä kaatohommissa. Mut sitä kait se tämä elämän kiertokulku on.
Ootte ollu usein mielessä. Oon jonku kerran ajatellut soittaa, mut mulla ei ole sitä sun numeroa, enkä ole saanut aikaiseksi etsittyä.
Täällä kuvia katsottu tunteen ja järjen kanssa. Johannes ihan mielissään siitä, että teillä on käynyt mettäkone! Niin paljon miettinyt ja selittänyt innoissaan puiden kaatumista.
Ja minä harmitellut menetettyä metsää, niitä kuusia, ja etenkin sitä majaa... (ja muistellut jälleen sitä heppatallin hävitystä)
Kiitos Puutarhuri. Laitanpa joskus numeros fb:n kautta.
Ja Ellu, uuteen maisemaan alkaa pikkuhiljaa silmä tottumaan. Ja voi että olis ollu Johannekselle elämys tulla kattomaan. En sitte huomannu soittaa teitä tänne. Harmi.
Lähetä kommentti