Tänään ajatukseni ovat harhailleet. Vuosi sitten olimme Helsingissä. Pikkuveljellä viimeiset hoidot käynnissä ja me toivoa täynnä. Tuli kesä ja toivo meni. Suru jäljelle jäi.
Luin päivällä lehdestä "Jokainen joutuu kulkemaan oman surunsa polun, käymään läpi suhdetta ja muistoja lähteneeseen... Usein onkin uitava syvissä vesissä päästäkseen lempeämmille aalloille."
Kuljen omaa polkuani. Omia päiviäni. Surun ja ilon päiviä.
"Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa."
3 kommenttia:
Minäkin luin, A kirjoitti niin hyvin. Kosketti ja itketti!
Suru hälvenee suremalla ja vie aikaa. Kaipaus jää.
Voimia <3
Oli niin ihana kirjoitus,tosi koskettava.Ja kun luin niin, Raili sinä tulit aivan mieleen.Onneksi teilläkin on ihania muistoja sydämissänne.
-jenni
Kiitos paljon Sirpa, Heluna ja Jenni. Olen kiitollinen iloisista hetkistämme. Suru kulkeekin mukana sisällä ja sydämessä paljon muistoja.
Lähetä kommentti