Pojat potunhakureissulla. Mielessäni omat potunhakureissut, kun sain kerätä pikkuriikkisiä perunoita pieneen ämpäriin. Joskus silloin kauan sitten. (Tai siis ihan vasta). Muistan vieläkin sen maun suussa, mikä uudesta pienestä perunasta jäi. Se oli kesänmakua, heinäkuun lopun. Lapsuuskesien makua.
4 kommenttia:
omasta maasta poimitut perunat ovat parhaita :) Ilon ja kiitoksen asia,kun voitte niitä itse kasvattaa ;)
onpa teillä isoja pottuja,meillä pienempiä,onhan ne puutarhurin hoijosa.mullaki haluttas salaattia mutta liian myöhään aloin touhuta,ei siemeniä.eihän pojat kaikkia ota kerralla, kuin joskus...
Uuden potun maku on kyllä jäänyt mieleen. Ja potun hakureissuja muistellessa ihan kuulee sen äänen, joka kuului, kun äiti pyöritti sitten pottuja ämpärissä vanhan saunan edessä. Ja miten aina sattuikin niin lämmin ja aurinkoinen iltapäivä, kun pottumaalle kirmattiin, vai satoikohan lie joskus? :D
Juuri niin suvi, ilon ja kiitoksen asia.
Ei meilläkään kyllä kovin isoja potut ole ja aika rupisia. Salaattia kyllä on ja herneitä. Poitsut popsii herneitä.
Lapsuuskesissä paistoi aina aurinko.:) Se olikin mukavaa seurata kun äiti pyöritti pottuja ämpärissä.
Lähetä kommentti