Tänään on Roosa nauha päivä. Kannan omaani rinnassani lokakuun ajan. Sydämessäni, muistoissani rakas pikkuveljeni. Ja ne lukuisat muut tarinat. Syöpä koskettaa meitä kaikkia.
Syöpäosaston
rauhassa
minun
ei tarvitse
hävetä
häliseviä
pieniä
poikiani.
He
murustelevat sipsejään
päiväsalin
lattialle.
Ja
vanha kuolemansairas
mies
tarjoaa heille
karamellia
ja hymyilee.
Kuolemaa
koskettavilla
käytävillä
kaikuu
elämän
nauru.
3 kommenttia:
ihana tuo runo <3 Onko sinun kirjoittama?
Kiitos tästä kirjoituksesta, riipaisi sydäntäni. Minäkin muistan ja ikävöin omaa rakasta pikkuveljeä. Syöpä uuvutti hänet vain 25-vuotiaana. Mutta elämä jatkuu kuitenkin ja aika parantaa haavoja, jälleennäkemisen toivo lohduttaa.
Kiitos suvi. Runo on omasta kynästäni. :)
Sanna, minun pikkuveljeni oli muutaman vuoden nuorempi. Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka ikävä jää. Syöpä todella koskettaa jo jollain tasolla varmasti kaikkia.<3
Lähetä kommentti