Voiko päivä enää ihanammin alkaa... Tuli palaa rätisten pirtin uunissa ja kevätauringon säteet pilkistävät pilvenhattaroiden välistä. Sitten vain rauhassa syömään aamupalaa ja kuuntelemaan puiden rätinää sekä nauttimaan tulen tuomasta lämmöstä. Ihan kuin itsestään tekee taas mieli vastaleivottua rieskaa. Taikina valmistuu kätevästi yleiskoneella. Tyttö tulee kaveriksi leivontahommiin. Oma pieni kaulin on löydettävä ja taikinaa pitää vähän saada. Niin syntyy pienen pieni rieska äidin paistettavaksi ja pienen suun maistettavaksi. Äidin rieskat vähän isompia, mutta onhan äidin kaulinkin isompi. Ja tuoksu, se aina herkullinen vastaleivotun rieskan tuoksu, jonka jo lapsena opin tuntemaan ajaessani koulusta pyörällä kotiin, niin ennen kotiahan se tuoksui jo, niin se vastaleivottu rieska. Nyt se täytti kotimme ja sai meidät hyvälle mielelle ja voi, kuinka toivoisinkin, että oma pieni tyttömme muistaisi myös sen saman tuoksun sitten joskus, isona... vaikka siihen en rieskan leipomisessa ikinä ylläkkään mihin oma äitini.