Päivä kotona. Korvatulehduslasta kantaen. Ja miten nyt ikävöinkin jo näitä kotiäidinpäiviä. Kipuillen sitä, miten vähän ehdin antaa omasta ajastani lapsukaisilleni opiskelijaäitinä. "Rakkaimmat lastensadut" luetaan iltaisin nukkumaan mennessä, mutta siinäkö kaikki mitä kerkiän lapsilleni nykyään antaa. Pienet anovat kädet ja katseet toivottavasti ymmärrätte, että äitillä on nykyään enemmän kiirettä ja vähemmän aikaa. Koulutöiden palautuspäivä tulee aina väistämättä eteen ja miten paljon te pikkuruiseni tarvisitta myös oman aikansa. Voi, että miten toivoisinkaan,
että hyvä haltijar taikoisi minulle hiukan enemmän aikaa ja
etten nukkuisi sataa vuotta opiskeluideni parissa ja
että lapsukaiseni muistaisivat äitin opiskeluajan sijasta nämä kultaiset kääpiöt ja yhteiset rauhalliset satuhetket iltaisin äitin ja isän sängyssä.
Näin toivoo välillä huonoutta tunteva opiskelijaäiti, joka kaikesta huolimatta saa päivittäin kultaisen kiitoksen pienistä hymyistä.
3 kommenttia:
Heissan!
Olen aivan varma että lapsesi muistavat ihanat satuhetkenne, sinäkin muistat ne sitten joskus kun he ovat isoja. Minun rakkaita muistojani lasteni lapsuusajoilta ovat mm. jokailtaiset tarinatuokiot:) Pienet kuuntelivat hyvin tarkkaavaisina, silmät välillä jännityksestä pyöreinä kun äiti oli vieressä ja luki (ei tietysti luettu mitään hirveän peloittavia juttuja) kunnes ne alkoivat painua kiinni ja Nukkumatti kävikin usein hakemassa kesken sadun lapsoset Höyhensaarille:)
Ja huonoa omaatuntoa ihan varmasti tuntee/on tuntenut jokainen äiti, et ole ainoa, usko vaan;)
Mukavia satuhetkiä ja muitakin hetkiä teille kaikille:)
Terkkuja Marja
Kyllä tämä aika on niin rajallista... Päivällä lapset on hoidossa, ja illalla väsyttää niin vietävästi ettei jaksaisi touhuta mitään kivaa! Ymmärrän hyvinkin tuntemuksesi. Huono-omatunto on tuttu juttu:/ Touhukasta torstaita kaikesta huolimatta:)
Mari
Kiitos Marja lohduttavista sanoista. Joskus tosiaan tuntee juuri sitä huonoutta. Kukapa sitä voisi kehuskellakkaan olevansa täydellinen äiti... Päivä kerralla elellään ja onhan tämä arki silti niin ihanaa.
Mari, kiva kuulla, etten ole tuntemuksien kanssa yksin. Kiitos sanoistasi.
Lähetä kommentti