Syksy tuntuu, kun nuuhkaisee. Kun aamulla kuura on lehdissä ja maassa. Me olemme kulkeneet tämän kesän. Tämän meille erillaisen kesän. Olemme astelleet hitaammin. Olemme tehneet sen, minkä jaksoimme. Tai mikä huvitti. Olen opetellut ymmärtämään tarkoituksia, että mitään tai ketään en voi omistaa. Olen ymmärtänyt, että me kohtaamme surua kaikki joskus jossain. Olen tuntenut iloa siitä miten paljon hyvää minulla vielä on. Olen iloinnut kanoista ja kaurapuurosta aamuisin. Olen tuntenut läheisyyttä läheisteni kanssa. Ehkä enemmän kuin koskaan aikaisempina kesinä. Tänä kesänä on ollut paljon surua, mutta ilo on ollut tallessa meille. Arjen pienissä ihmisissä. Pienissä ilon aarrearkuissa. Ja kun syysiltoisin katselen tähtiä, mietin mennyttä kesää. Toivon olevani vahvempi ja uskon, että taivaalla tuikkii johtotähtenä pikkuveljeni tähti. Ja siellä tuikkivat heidän muidenkin tähdet, jotka jo lähtivät. He odottavat meitä.
6 kommenttia:
Niin paljon olisi sanoja sanottavana sinulle, teille. Kokemuksiakin jaettavana. Paljon voimia teille toivon jaksaa vaikeidenkin aikojen ylitse. <3
Lähetän lämpöä ja lohtua hiljaisiin mietteisiin.
Surussakin siunauksen siemen, vaikkakin niin vaikea ymmärtää. Onneksi on usko, toivo ja rakkaus.
<3
Olet pukunenut ajatukset ihaniksi sanoiksi. Ajatuksin olen monesti ollut luonanne, muistanut teitä surussa.
Jaksamisia eteenpäin.
Lämmin kiitos teille kaikille kauniista sanoistanne. Kiitos, kun ajatuksin muistatte.
Lähetä kommentti