Eilen kävimme tutustumassa kylämme hautausmaahan. Kaunis, hiljainen paikka kirkon kupeessa täynnä elettyä elämää. Monta ihmeellistä ihmistarinaa. Hiljaisuus hautojen välissä käsinkosketeltava.
Pienelle lapselle elämys. Mitä tästä kaikesta ymmärränkään, äiti? Missä ne kaikki ihmiset nyt ovat? Ai tuolla puussa vai? Eihän tähän saa astua, äiti? Kysymyksiä kysymysten perään. Ja sitten koitti evästauko kirkon kupeessa penkillä istuen. Aurinko paistoi, oli lämmintä ja hyvä mieli. Pikku ukkeli rattaissa siristeli silmiä, kun isosisko halasi. Me siinä penkillä vietimme onnellista eloa ympärillämme monta elettyä tarinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti